7. elokuuta 2015

MANSIKKA-TUOREJUUSTOTORTTU


Tuli tässä yks sateinen ilta leivottua tälläinen väkerrys. En ole erityisesti piirakoiden ystävä, mutta jotain sen tyylistä alkoi tehdä mieli. Jotenka etsin netistä ohjeen tälläiseen torttuun ja ajattelin jakaa sen teidän kanssanne. Oikein herkullinen, mutta melko makea. Ohjeessa on valkosuklaata, mutta ajattelin itse seuraavalle kerralle jättää pois, koska käytin vaniljakermavaahtoa ja se toi makeutta aika paljon jo yksinäänkin. Olkaapa hyvät:

POHJA

TÄYTE

KORISTELUUN


Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää muna vatkaten. Siivilöi joukkoon yhdistetyt kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi.
Levitä taikina jauhotetuin käsin voideltuun, matalaan, Ø 28 sentin torttuvuokaan. Pistele pohja ja paista 200 asteessa 10 minuuttia. Kumoa torttupohja hieman jäähtyneenä.
Valmista täyte. Rouhi valkosuklaa. Vatkaa tuorejuuston joukkoon pestyn limetin raastettu kuori sekä limetistä puristettu mehu, suklaarouhe ja sokerit. Kääntele vaahdotettu kerma kolmessa erässä tuorejuustoseokseen, jolloin täytteestä tulee kuohkeaa.
Levitä täyte jäähtyneelle torttupohjalle. Perkaa mansikat ja huuhdo ne tarvittaessa sekä taputtele ne kuiviksi talouspaperilla. Asettele mansikat täytteen päälle. Ripottele mansikka-tuorejuustotortun päälle raastettua limetinkuorta.
OHJE ON TÄÄLTÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

feel free to comment!