LINKKAA BLOGI

PIECES LIV BAG

Tilasin tuossa noin viikko taaksepäin itselleni boozt:ilta uuden laukun. Kriteereinä oli vaalea väri, vähintään kaksi ulkoista sivutaskua, olkahihna ja kätevä koko. Tämä tilaamani laukku oli kuvissa kivempi, kuin luonnossa, mutta tykästyin laukkuun siitä huolimatta ekan käyttökerran jälkeen. Koeajoon se pääsi tänä aamuna, kun käytiin Rosan kanssa aamulla kaupassa. Huomasin, että siitä repsottaa ompeleet vähän kantohinan kohdalta. Toivottavasti ei hajoa heti.

Laukkuun mahtuu hyvin kaikki tarvittava: yksi vaihtovaatekerta tytölle, maitopurkki, nokkamuki/tuttipullo, muutama vaihtovaippa, kosteuspyyhkeet ja lisäksi kaikki äitin roinat! Pieni, mutta tilava. Huomattavasti kätevämpi, mitä mun nykyinen jättikokoinen musta nahkalaukku, missä vain yksi pikkutasku ja sekin on laukun sisäpuolella. Mitäs tykkäätte? 

BLOGGAAMISESTA

Aluksi asiaa koskien blogeja ja bloggaamista. Olen nimittäin kiinnittänyt huomiota asiaan, joka mua kanssabloggaajana hieman ärsyttää. Ja se on lukija-palkki. Koska ihan oikeesti musta tuntuu, että suurin osa ihmisistä ei selaa blogia läpi ja sitten päätä, haluaako liittyä lukijaksi vaiko ei, vaan vilkaistaan eka postaus ja lukijapalkki. Ja mitä enemmän lukijoita blogilla on, sitä todennäköisemmin se saa myös uusia sellaisia. Kuten jo twitterissä kirjotinkin, musta vaan on alkanut tuntua tältä. Tai on jo tuntunut pidemmän aikaa, jos totta puhutaan. Enkä suinkaan halua yleistää, enkä varsinkaan sanoa nimeltä ainuttakaan blogia, mutta mun mielipide on se, että muutama tällainen supersuosittu blogi on sisällöltään ihan täyttä shaibaa. Samaa kauraa joka postaus. Samat vaatteet eri asusteilla joka kerta. Kuvia hamppareista ja limuista, ja taas ne samat vaatteet kun edelliselläkin hampurilaisreissulla, mut erivärinen neule. Ja joka postaus aina sitä samaa tylsää huuhaata, ei mitään "oikeeta". Ja sit sillä blogilla on jotain kolmetuhatta lukijaa ja joka postauksessa satakakskyt kommenttia. 

Mä tykkään lukea ite hyviä ja mielenkiintoisia blogeja. Sellasia, missä on vähän oikeetakin elämää mukana, eikä vain sellaista kiiltokuvaelämää, mitä eletään vaan sitä blogia varten. Mua ei kiinnosta, montako lukijaa blogilla on ja mihin se kuuluu vai kuuluuko mihinkään, kunhan tekstit/kirjottaja jotenkin säväyttää, ja blogi tuntuu kivalta. Pointti siis on se, että mua ei kiinnosta montako keskusteluketjua ko. bloggaajasta on demi.fi:ssä tai vau.fi:ssä tai kaksplussan keskustelupalstoilla, vaan se, että bloggaaja kirjoittaa just mun mielestä hyvää tekstiä.

Kysymys kuuluukin: eikö blogi pienellä lukijamäärällä voi olla hyvä? Pitääkö olla monta yhteistyökumppania ja kuulua sinne ja tänne, että blogi on oikeesti hyvä? Kertokaa mielipiteitä, sillä julkaisen parhaan mielipiteen tänne blogiin!

Meillä ei ainakaan eletä mitään unelmaelämää. Meillä ei ole aina siistiä, ruokapöytä ei kiillä, lattialla on pölyä välillä. En jaksa imuroida joka päivä, kaikki ei ole beigee ja mustavalkoista. Rosa sotkee, kun se syö. Rosa sotkee, vaikka sitä syöttäis. Myös me vanhemmat sotketaan välillä syödessä. Ja ruokarauha? Mikä se on? Onko se se, kun Rosa hakkaa kaikella mahdollisessa pöytää, kiljuu ja karjuu ja yrittää ottaa kaiken, mitä äidillä tai isällä on lautasella ja hermostuu, jos ei saa. Vai onko se sittenkin sitä, kun koirat juoksee asuntoa ympäri ja haukkuu toisilleen ja kolaroi ruokapöytään niin, että maidot kaatuu? Mulla ei ole merkkivaatteitä päällä joka päivä, vaan kotona ollessani hillun collegeissa ja t-paidassa/topissa ilman meikkiä. Joskus pelkässä t-paidassa ilman niitä collegeja, hiukset ponnarilla. Enkä meinaa mitään "huoletonta ponnaria", vaan huoletonta ponnaria.

Tosiasiahan on se, että elämä on elämää, ja elämä on välillä sotkuista. 

8KK NEUVOLA & KUVAPLÄJÄYS

Rosalla oli maanantaina 18. päivä neuvolalääkäri aamupäivällä. Painoa oli tullut vähän viime käynnistä, pituutta muutama sentti ja päänympärys on pysynyt samana. Eli siis, Rosa painaa 9605g ja on 70cm pitkä. Päänympärys on edelleen 45cm. Seuraavaan neuvolaan onkin nyt sitten hieman pidempi aika, sillä seuraava käynti on vasta 10kk iässä. 

Rosa ryömii jo kovaa vauhtia eteenpäin. Nousee konttausasentoon, konttaa pieniä matkoja kerrallaan. Hytkyy polvillaan, nousee polvilleen "seisomaan" tukea vasten. Hytkyy ja taiteilee karhukävelyasennossa. Rosa on oppinut myös vilkuttamaan ja ääntelehtimään uusilla tavoilla: mm. hokee koko ajan "mamma". Ihanaa, kun toinen oppii joka päivä jotain uutta, kasvaa ja kehittyy. Mutta hurjaa, miten äkkiä kaikki tapahtuukaan!

Loppupostaus onkin sitten täynnä kuvia meidän kahdeksankuisesta tyttärestä!

MUUTTOJUTTUJA JA KUVIA

Sanotaanko nyt vaikka niin, että mä olen ihan surkea pakkamaan, enkä sen puoleen edes pidä siitä. Varsinkin, jos pakataan muuttoa varten. Jätän sen aina ihan viimetippaan ja sitten pakkaillaan ja sullotaan tavaroita kauhealla kiireellä muuttoaamuna. Nyt mä en halua samaa ja oon jo pikkuhiljaa alottanutkin urakan. Esimerkiksi Rosan ja mun vaatteet on jo pakattu lukuunottamatta niitä muutamaa vaatetta, mitkä on kaapissa näille muutamalle viimeiselle viikolle.

Oon kokenut parhaaksi pakata matkalaukut ja laukut täyteen vaatteita, koska niistä ne on helppo purkaa ja jos tarvitsee jotain ennen purkamista, niin niistä on helpompi ottaa kuin ihan täydestä pahvilaatikosta tai jätesäkistä. Rosalle pieneksi käyneet vaatteet on katottu muovikasseihin varastoimista ja myymistä/lahjoittamista varten. Täällä nykyisellä asunnolla kaikki pienetkin vaatteet pyöri kaapeissa, kun en ollut saanut aikaiseksi niitä kaikkia katsoa pois. Ja sitten, kun sen urakan aloitin, siinä olikin melkoinen homma. Muuton jälkeen pyrin siihen, että Rosan vaatteet mahtuvat yhteen kaappiin ja pieneksi menneet heti pois uusien isompien tieltä. 

Muutto on aina oiva tapa hävittää kaikki turha ja rakastan heittää ronskilla kädellä turhaa krääsää menemään. Sitä kun ei muuten oikein tule tehtyä. Kaikkea vaan kertyy nurkkiin pyörimään. Meiltä lähtee ainakin Rosan entinen hoitopöytä, nojatuoli ja kaappipakastin muutossa muualle. Lisäksi sitten tietty kaikkea pientä turhaa tavaraa pyrimme hävittämään ihan huolella. 

Ja kun vanhaa lähtee, tilalle yleensä tulee uutta, eiks niin? Laitan tähän nyt muutamia huonekaluja ja tavaroita/tekstiilejä, joita uuteen kotiin koitan hankkia.

Siistit, yksinkertaiset muovitabletit Ikean valikoimasta. Hintaakin kummallakin mallilla alle 2euroa, joten ihan budjettiin käyvät vaihtoehdot! Tällä hetkellä meillä on lilat kivan näköiset tabletit, mitkä on todella huonoa materiaalia, nimittäin kun ne kastuvat, ne jäävät kiinni pöytään ja repeytyvät! 

Nyt, kun tulee taas talvi ja pimeät illat, on aika hankkia lattialamput (koira tuhosi pentuna aikaisemman). Pidän vähän himmeämmästä valaistuksesta, mutta ihan pimeässäkään ei ole kiva olla. Kirkas kattolamppu saa syksyn pimeinä iltoina pysyä kiinni, kun taas himmeämpi lattiavalaisin on erittäin tervetullut tuomaan pientä lämmintä (romanttista) valoa sateisiin ja pimeisiin iltoihin.

Lastenhuone kaipaa kipeästi säilytyslaatikoita. Niin leluille, kuin vaipoille ja muulle krääsällekin. Myös pikku pöytä ja tuolit alkavat olla ajankohtaiset. Mikäs sen parempaa puuhaa, kuin piirrellä omassa prinsessahuoneessa prinsessapöydän ääressä!

Tästä postauksesta tuli jo kuolettavan pitkä, joten taidan tehdä toisen postauksen samaan aiheeseen liittyen tässä lähipäivinä! Myös 8kk postaus tulossa Rosasta pian, sillä huomenna on neuvolalääkäri!

MUA EI SAA NEUVOO!

Mua ärsyttää ihan suunnattoman paljon yksi asia - neuvominen! Mä vihaan, jos joku tulee neuvomaan mua Rosan tai koirien hoidossa. Kyllähän mä nyt herranen aika oon osannut ne tähänkin asti hoitaa ihan itse! Tiedän, että jotkut latelevat neuvoja, koska olen nuori enkä siksi heidän mielestä voi pärjätä äitiydessä tai koiran hoidossa. Jotkut taas tekevät sen oikeasti ja vilpittömästi hyvää hyvyyttän. Toiset ärsyttääkseen. Jos nyt jonkun mielestä mun lapsella sattuu olemaan vaikka sukka vinossa, niin eiks siitä vois sanoo vaikka näin: katoppas, onko sukka menny vinoon? Eikä näin: voi, voi, eikö sulle oo sukkiakaan voitu kunnolla laittaa, oivoivoi. Siis mitä hittoo?! En mä nyt tiedä, että onko tää oikeesti niin iso juttu, mut mua vaan ärsyttää ja harmittaa. Mulle on tullut sellanen kuva, että mä en monien mielestä vaan millään voi olla hyvä ja vastuuntuntoinen vanhempi, koska mä en ole vielä täyttänyt kolmeakymmentä... Ja uskoisin, että monella muullakin nuorena äidiksi tulleella on samoja fiiliksiä. Ainakin edes osittain.

Mä olen vasta 19, joo, mutta ei se tee musta huonoa äitiä. Äitinä oleminen taas ei tee musta huonoa ihmistä millään tavalla. Sitä en edes ymmärrä, miks "teiniäitejä" katotaan monesti alaspäin. Onks ne huonoja, koska niillä on lapsi(a)? Huonoja, koska ne ei ehkä käynyt lukiota ja yliopistoa ja korkeakoulua ja mitävielä? Miks me oltais sen huonompia, kun vanhemmatkaan äidit? Ei-niin-hyviä äitejä löytyy niin nuoremmista kuin vanhemmistakin.

Tän postauksen ei oo tarkotus sitten puolustella ketään - ei nuoria äitejä, vanhoja sellaisia tai mua itseäni. Ja tiedän, että blogimaailma on täynnä samantyyppisiä postauksia, mutta mä haluan purkaa vaan vähän mieltäni tänne, koska mua ärsyttää!

Tää ärsytys lähti käyntiin pari päivää sitten, kun eräs henkilö tuli nyppäsemään Rosalta tutin pois suusta ja totesi, ettei hän sitä tarvitse, kun ei edes itke. Siis mitä hittoo, taas?! En mä sitä tuttia sille tunge suuhun muuten vaan, mutta en mä sitä ala poiskaan repimään. Sylkee ite pois sitten, kun haluaa. No, pikku juttu, tavallaan. Sitten myöhemmin samana päivänä muuan mummeli tuli neuvomaan mua koiran ulkoiluttamisessa. Neuvoi, että kannattaa olla herkkuja mukana, ettei koira vedä ja plaa plaa ja niin edelleen. Hymyilin nätisti ja totesin mukavasti, että niin mä kannankin niitä aina mukana, mutta en voi niitä sille syöttää silloin, kun se vetää. Toivotin päivänjatkot ja jatkoin matkaa. Tääkin pikku juttu, eikä varmastikkaan tarkoittanut mitään pahaa, mutta mua vaan alkaa ärsyttää ihan kamalasti, jos joku alkaa neuvomaan vähääkään. Mulla on ollu koiria pienestä pitäen ja osaan käsitellä niitä. Mulla on ollut lapsi kahdeksan kuukautta joten enköhän mä sitäkin osaa hoitaa ihan hyvin! 

Tähän loppuun vielä pieni muistutus, että tää oli vaan tällainen mielenpurkaus, ei mitään henkilökohtaista kenellekään, eikä suinkaan mitään yleistystä. Mä nyt vaan satun oleen tämmönen hermoheikki ja mua välillä ärsyttää pienetkin asiat ja otan joskus asiat turhan paljon itseeni.
Onko siellä jollakin teistä samanlaisia tuntemuksia? Saako teitä neuvoa vai ärsyttääkö se?

ELÄINTARHASSA

Huhhuh. Välillä tuntuu ihan siltä, että meillä olisi kotona eläintarha. Ei lisättävää, ei sitten ollenkaan. Kaikki varmaan tietää sen fiiliksen, kun tuntuu, että vaikka kuinka yrittäisi hallita kaaosta, niin silti kaikki vain hajoaa käsiin. Koira hyppii pöydille ja syö kattilasta ruuat. Tyttö ei suostu käymään yöunille vaan leikkii ja kiljuu sängyssä silmät solmussa. Toinen koira tiputtaa kahvikupin sohvankaiteelta matolle. Koirat riehuu keskenään, tyttö pelleilee syömisen kanssa ja ruoat on pitkin poikin joka paikkaa. Koirat riehuu vähän lisää ja naapurista kuuluu älämölöä. 

Musta tuntui tänään just niin eläintarhan emännältä ettei mitään rajaa. Mutta onneks myös eläintarhaan tulee rauha joskus. Aivan kuten tänne meillekin. Koirat nukkuu mun molemmilla puolilla, tyttö nukkuu omassa huoneessaan. Äiti saa siis olla aivan kaikessa rauhassa ja nauttia hiljaisuudesta siihen asti, kun sitä kestää, ja unelmoida uudesta aivan älyttömän ihanasta laukusta, joka odottaa postissa noutoa.

                  

SORMINAPOSTELUA JA SOTKUA

Oon ahkerasti joka ikinen päivä tuputtanut meidän riiviölle jotain, mitä syödä sormin, mutta kaikki tuntuu menevän lattialle ja syliin. Vain ja ainoastaan maissinaksut löytävät tiensä suukkuun. Ja vielä oikein kaksin kappalein! Mutta ehkä pikkuhiljaa... Luojan kiitos meillä on omasta takaa lattiansiivouspalvelu, eikä tarvitse itse siivoilla pudonneita ruokia. Huh!

Ja hei, vau, tän lasipöydän puhdistaminen on paljon helpompaa, kuin puisen! Puuhun tuntui tarttuvan kakki tosi napakasti kiinni, toisin kuin tähän lasiseen. Lasissa vaan näkyy kaikki pienetkin jäljet heti, mutta se on pieni miinus siihen nähden, miten paljon mä tosta pöydästä tykkäänkään!

VÄSYMYSTÄ HAVAITTAVISSA

Voi pojat, mä oon poikki. Mua väsyttää tän kuumuuden takia ihan kaiken aikaa. Ja ei, en valita, mä nautin näistä helteistä. Mutta väsymys se vaan painaa. Nukkumaan pääsee vasta todella myöhään, kun alkaa ilma viiletä. Aamulla herää auringonpaisteeseen jo tosi aikaisin. Ja päiväunia en oikein osaa nukkua, en oo ikinä osannut, sillä mun päikkärit venyy aina monen monen tunnin mittaisiksi.

Tämä jatkuva väsymys vaikuttaa jo mun muistiin aika paljon. Musta on tullut ihan höperö. Unohdan monta kertaa päivässä jääkaapin oven auki pitkiksikin ajoiksi. Laitan jäätelön jääkaappiin, unohtelen ja hukkaan jatkuvasti tavaroita.  Kahvinkeitin unohtuu päälle, virastoihin soittamiset muistuu mieleen vasta soittoajan jälkeen. Roskapussi on odottanut parvekkeella monta päivää että otan sen mukaan, kun seuraavan kerran vien koirat ulos.

Kuumuus väsyttää myös koiria ja Rosaa. Eilenkin vaan lähestulkoon koko päivä tuli maattua sängyssä telkkaria tuijottamassa. Lukuunottamatta koirien lenkittämistä, kaupassa käyntiä ja Rosan hoitamista. 

Silti harmittaa, että kohta tulee taas kylmä. Mä rakastan helteitä, kesää, aurinkoa, lämpöä ja jätskiä! Mutta on syksykin ihana. Yksi lemppari vuodenajoista!

KUVAPOSTAUS

Tässä tällainen puhelimella väsätty postaus kuvista, joita on tullut viikon aikana napsittua kännykällä. Onneks tässä mun luurissa on suht hyvä kamera, sillä kun tulee eniten kuvia otettua, koska se on aina mukana.

Meillä opetellaan ahkerasti juomaan ihan itse nokkamukista. Onnistuu jo aika hyvin. 

Äiti keräsi lelut pois lattialta koreihin ja Rosa huolehti, että lelut pääsivät takaisin lattialle. 

Loput neljä kuvaa viikonlopulta. Käytiin siis keinumassa ja kävelyllä ja leivottiin pullaa, kuten kerroinkin jo edellisessä postauksessa. Sunnuntaiyönä oli taivaalla mahti superkuu, jolle pimeässä otettu puhelinkuva ei tee oikeutta... 

Ps. Tykkään itse kuvapainotteisista postauksista = paljon kuvia, vähän tekstiä, mutta mistä te tykkäätte? Haluatteko enemmän kuvia vai tekstiä? Myös postausaiheita saa ehdotella. Mistä haluaisitte lukea?

PULLANTUOKSUA JA OMAA AIKAA

Viikonlopun aikana on tehty muutamia kivoja juttuja. Perjantaina me saatiin miehen kanssa myöhään illalla idea, että leivotaan korvapuusteja. Hittolainen, että niistä tuli isoja. Mä en oikeesti ole mikään Leipuri Hiiva, mutta tykkään silloin tällöin (tarpeeks harvoin) leipasta jotain. Lauantai-iltana taas sen sijaan käytiin Rosan kanssa lyhyellä kävelyllä ja vähän puistossa keinumassa.

Nyt mä istun kotona, tyttö nukkuu ja mies lähti mun veljen luokse pelaamaan. Tää on oikeastaan aika luksusta! Mä oon todella harvoin "yksin" kotona. Tykkään siitä, että koko ajan on seuraa, ja että saa viettää mahdollisimman paljon aikaa rakkaidensa kanssa, mutta on tääkin kyllä omalla tavallaan ihanaa. Voin laittaa hyvän biisin soimaan ja lauleskella itsekseni ilman, että kukaan nauraa mulle, voin siivoilla kaikessa rauhassa ja mikä parasta - kirjoittaa blogiin ilman keskeytyksiä! Mulla on mulle just paras perhe, mutta ai että, oon mäkin kyllä itse  itselleni aika huippu hyvää seuraa!

Muistakaa äidit ja isät ja kaikki ottaa sitä omaa löhö-aikaa! Löhöilkää yksin sohvalla vaikka pelkissä alusvaatteissa, kuunnelkaa lempi musiikkianne ja surffailkaa netissä. Ihan ilman keskeytyksiä.
Hyvää alkavaa viikkoa vaan kaikille!

UUTTA ILMETTÄ KEITTIÖÖN

Meille tuli keskiviikkona paljon odotettu uusi keittiönpöytä ja mä niin rakastan sitä! Ajattelin laittaa tähän ennen ja jälkeen kuvat ja te voitte kertoa, kumpi teistä miellyttää enemmän silmää: uusi vai vanha keittiö!

Ensimmäisessä kuvassa on keittiö ennen:

Toi iso punanen matto keräs kaikki muruset ja karvat ja liat niin tiukasti itseensä, että voitte vain kuvitella, mikä työ sitä oli aina imuroida. Keittiö ei ollut siis ehkä sopivin paikka sille. Keittiön pöytä taas... ihan kiva, mutta ihan täynnä naarmuja ja lovia sekä muita jälkiä.

Tässä sitten keittiö ihan pienen uudistuksen jälkeen:

Iso matto, kuten huomata saattaa, vaihtoi paikkaa keittiöstä eteiseen. Pöytä vaihtui aivan ihanaan, yksinkertaiseen lasipöytään. Tabletit on samat kuin ennenkin, mutta mielestäni käyvät paljon paremmin yksiin tän uuden pöydän kanssa. Rahapuukin pääsi kunniapaikalle pöydän keskelle, pois tiskipöydältä.

Mitäs tykkäätte tästä pikku uudistuksesta? Itse ainakin viihdyn nyt keittiössä paljon paljon paremmin (varsinkin sitten, kun uudessa kodissa tulee olemaan avokeittiö. Ah, ihanaa!♡).