MANSIKKA-TUOREJUUSTOTORTTU

Tuli tässä yks sateinen ilta leivottua tälläinen väkerrys. En ole erityisesti piirakoiden ystävä, mutta jotain sen tyylistä alkoi tehdä mieli. Jotenka etsin netistä ohjeen tälläiseen torttuun ja ajattelin jakaa sen teidän kanssanne. Oikein herkullinen, mutta melko makea. Ohjeessa on valkosuklaata, mutta ajattelin itse seuraavalle kerralle jättää pois, koska käytin vaniljakermavaahtoa ja se toi makeutta aika paljon jo yksinäänkin. Olkaapa hyvät:

POHJA

• 100 g

  voita
• 1 dl

  sokeria
• 1 kpl

  munaa
• 1 1/2 dl

  vehnäjauhoja
• 1/2 dl

  perunajauhoja
• 2 tl

  vaniljasokeria
• 1 tl

  kardemummaa
• 1 tl

  leivinjauhetta

TÄYTE

• 100 g

  valkosuklaata
• 200 g

  tuorejuustoa
• 1 kpl

  limettiä
• 1/2 dl

  sokeria
• 1 tl

  vaniljasokeria
• 2 dl

  kuohukermaa (vaahdotettuna)

KORISTELUUN

• 5 dl

  mansikoita
• 1 kpl

  limettiä

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää muna vatkaten. Siivilöi joukkoon yhdistetyt kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi.

Levitä taikina jauhotetuin käsin voideltuun, matalaan, Ø 28 sentin torttuvuokaan. Pistele pohja ja paista 200 asteessa 10 minuuttia. Kumoa torttupohja hieman jäähtyneenä.

Valmista täyte. Rouhi valkosuklaa. Vatkaa tuorejuuston joukkoon pestyn limetin raastettu kuori sekä limetistä puristettu mehu, suklaarouhe ja sokerit. Kääntele vaahdotettu kerma kolmessa erässä tuorejuustoseokseen, jolloin täytteestä tulee kuohkeaa.

Levitä täyte jäähtyneelle torttupohjalle. Perkaa mansikat ja huuhdo ne tarvittaessa sekä taputtele ne kuiviksi talouspaperilla. Asettele mansikat täytteen päälle. Ripottele mansikka-tuorejuustotortun päälle raastettua limetinkuorta.

OHJE ON TÄÄLTÄ

HEINÄKUUN KUULUMISIA

Moikka taas pienen hiljaisuuden jälkeen! Tuli pidettyä blogistakin pientä "kesälomaa". Tän postauksen aiheena olis luvassa heinäkuulta kuvakooste ja vähän kuulumisia. Me vietettiin heinäkuun puolessa välissä kolme vuorokautta mökillä ilman Rosaa. Mentiin sinne viettämään miehen synttäreitä yhden kaverin kanssa. Kalastettiin, heitettiin tikkaa, valmistettiin pyydystämämme kala ruoaksi, grillattiin, grillattiin ja grillattiin. Saunottiin ja syötiin, valvottiin aamuun asti ja nukuttiin myöhään. Nautittiin maisemista ja Yoda otti lomasta ilon irti juoksemalla aamusta iltaan ulkona ja uiden. Kukaan meistä ihmisistä ei käynyt uimassa, koska kelit eivät olleet erityisen lämpimiä, eikä vesikään. Mökkiviikonloppu meni oikein mukavasti ja harmitti lähteä kotiin ja takaisin arjen pariin, vaikka Rosaa olikin ikävä. Silti oli ihana viettää rauhallista ja rentoa aikaa metsän keskellä välittämästä kellonajoista tai muustakaan normaalista. Syötiin kun oli nälkä, nukuttiin kun väsytti ja käytiin keskellä yötä kalassa.

NEITI KAAPITÄKKIÄTYHJIKSI

Kolkyt hemmetin minuuttia ja meillä on suunnilleen kaikki tavarat leväytettynä lattialle. Rosa käy nukkuun - mä siivoon. Rosa herää - kaikki taas heti lattialle. Ja sama uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Meillä on niin huonosti säilytystilaa, että joudutaa pitään tavaraa noissa kaapeissa, mitkä erottaa keittiön olkkarista. Ja Rosa vetelee joka ikinen päivä noi kaapit viimestä hyllyä myöten typötyhjiksi. Kieltäminen ei auta, mikään ei auta. Pitää varmaan seuraavaks hommata kassakaappi tuplalukolla, että tavarat pysyy missä pitää... Luojan kiitos mä en oo mikään kauhee siivousfriikki. Muuten olisin jo saanut hermoromahduksen ton pikku tuholaisen jäljiltä. Mutta onneks Rosa on kuitenkin sen verran kiltti, että auttaa siivoamisessa viemällä roskia roskiin. Ehkä pari vaatetta myös. Ja äitin lompakko ja passi. Ja kaukosäädin ja avaimet. Mutta ajatushan on tärkein, eikö?

HUONO AAMU

06:45 Herään, kun vanhempi koira kolistelee keittiön tasoilla. Kun meen keittiöön katsomaan, se on käyny varastamassa tiskialtaasta lastan ja syö sitä. Mulla alkaa kiehumaan päässä, koska en voi sietää sen pöydille hyppimistä. Komennan koiran pois keittiöstä ja meen sohvalle selaileen instan ja facebookkia. Väsyttää, tekis mieli kahvia, mutta en jaksa vielä keittää. Jospa kohta jaksaisi raahautua takaisin keittiöön.

07:15 Rosa alkaa mölisemään huoneessaan, mutta en ihan vielä mene hakemaan sitä, kun välillä on myös hiljaista. Hetken kuluttua kuitenkin käyn kurkkaamassa onko se hereillä, ja siellähän se leikki pehmoleluillaan hiljaa. Nostan Rosan sängystä pois ja sillä sekunnilla alkaa kamala huuto ja itku. Yritän houkutella Rosaa keittiöön aamupalalle, mutta huuto vaan kovenee. Vaippaa en saa myöskään vaihtaa.

07:45 Saan vihdoinkin maaniteltua neitokaisen keittiöön ja aamupalalle. Kiukuttelu ja itku jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Mua alkaa jo vähän hermostuttaan, mutta koitan pysyä rauhallisena ja yritän syöttää huutavaa taaperoa. Ei, ei, ei. Lusikat lentelee, jugurttipurkit lentelee, mukit lentää lattialle ja siinä vaiheessa komennan Rosaa vähän vihaisemmalla äänellä. Helvetti repeää. Toinen saa hädin tuskin henkeä, kun huutaa aivan raivoissaan ja viskoo kaikki pöydälle takaisin nostamani tavarat takaisin lattialle. Ihana päivä tiedossa...

08:15 Istutaan edelleen pöydän ääressä ja Rosa huutaa ja itkee. Oon kuitenkin onnistunu syöttään sille yhden vanukkaan ja pari lusikallista muro-jogurtti mössöä. Kun syöminen ei enää onnistu ja tavarat alkaa jälleen lenteleen, nostan Rosan lattialle. Itku vaan kovenee ja kovenee. Kiukutteleva taapero kävelee ja pyörii ympäri asuntoa kiljuen ja itkien täyttä kurkkua. Koitan pitää itseni kasassa ja rauhoitella toista, mutta siitä hyvästä saan vaan pari lyöntiä käsiin ja naamaan. Komennan Rosaa ja hän suuttuu siitä taas vain enemmän. Yritän ottaa syliin, mutta sekään ei käy. Rosa jäykistää itsensä tikkusuoraksi ja rimpuilee - ei kun takas lattialle vaan.

08:30 Jätän Rosan huutamaan olohuoneeseen ja meen itse keittämään vihdoinkin ne kahvit. Huokaan syvään ja mietin, miten jaksan tätä koko päivän. Mies nukkuu ja en saa sitä ylös. Hermot menee, mutta yritän pysyä rauhallisena, että Rosakin rauhottuisi. Käyn pari kertaa kiroamassa makuuhuoneessa miehelle, että nousee ylös ja tulee auttamaan. Revin peiton päältä ja vien tyynyn pois. Ei auta, kääntää vain kylkeä. Mua alkaa jo ihan toden teolla ärsyttään, kun Rosakin juoksee perässä vääntäen armotonta huutoitkua. Apua.

09:00 Huuto on nyt jatkunut noin kaksi tuntia ja alan olemaan melko puhki. Otan ison kupillisen kahvia, nostan Rosan ruokapöytään ja uusi yritys aamupalan kanssa. Taas menee muutama lusikallinen suuhun, mutta muuten koko ruokailu onkin pelkkää kiukuttelua ja itkua. Itkua, itkua, itkua. Mitä mä teen sun kanssas? Kysyn Rosalta ja nostan sen pois pöydän äärestä, kun syöminen ei vieläkään onnistu. 

09:30 Jes! Vihdoinkin sain kiukkupussin vähän rauhottumaan sohvalle mun syliin. Kauaa ei syli kuitenkaan kelvannut ja Rosa halusi mun viereen lukemaan kirjaa. Luettiin Nalle-Puh:ia ja mä nautin hiljaisuudesta. Ei itkua ainakaan viiteen minuuttiin. Jes, ihanaa! Mutta ei kauaakaan, kun lukeminen ei jaksa enää kiinnostaa. Rosa pyörii ja hyörii sohvalla holtittomasti, kunnes käsken hänet siitä alas. Kiukuttelu jatkuu. Otan toisen kupillisen kahvia ja menen Rosan kanssa makuuhuoneeseen makoilemaan sängylle.

10:00 Rosa on leikkinyt jo ainakin vartin makkarissa sängyllä nätisti, ihan kitisemättä ja huokaisen helpotuksesta. Ei ehkä sittenkään ole ihan huono päivä tulossa. Mutta huokaisin liian aikaisin. Vain muutama minuutti myöhemmin Rosa könyää lattialla ja kaatuu. Otsa kopsahtaa lattiaan ja itku alkaa taas. Otan huutavan taaperon syliin ja lohduttelen häntä. Mennään takasin olohuoneeseen ja koitan tarjota maitoa ja antaa kirjaa. Saan kuin saankin Rosan rauhottumaan. Vaippaa en kuitenkaan saa vieläkään vaihtaa, ainakaan suosiolla. Se on kuitenkin jo niin täynnä, että pienen taistelun kera saan sen vaihdettua ja puettua neidille päivävaatteet päälle.

10:30 Meillä ollaan leikitty jo puolituntia ihan nätisti. Otettu muutama kiva kuva ja kokeiltu potalla käymistä. Pesty hampaat ja vähän kerätty leluja. Rosa alkaa olemaan jo melko väsynyt, eikä mikään ihme. Eilen illalla ei nukkumaanmeno onnistunut suunnitelmien mukaan ja aamulla Rosa heräsi paljon normaalia aikaisemmin, joten yöunet jäi melko lyhkäsiksi. Istahdan itsekin vähän väsyneenä sohvalle, kun Rosa touhuaa itsekseen omassa huoneessaan ja kuuntelee radiosta suomipoppia.

11:00 Lämmitän Rosalle lounasta siinä toivossa, että nyt ruoka maistuisi. Saan syötettyä tasan kaksi lusikallista, kun kiukuttelu taas alkaa. Annan lusikan Rosalle omaan käteen ja hän syö itse puolet annoksestaan ja työntää sitten lautasen sivuun ja heittää lusikan lattialle. Ilmeisesti maha tuli täyteen. Nostan Rosan pois pöydän äärestä ja yhdessä etsimme tutin. Rosa kurkkaa sohvan alle ja sänkynsä alle ja huutaa, että tutti on täällä. Käydään yhdessä pesemässä naama ja kädet ja huuhdellaan tutti. Rosa haukottelee monta kertaa peräkkäin ja hieroo silmiää. Ehkä päiväuniaika?

11:15 Laitan Rosan sänkyyn, annan tutin suuhun ja nostan unilelut sänkyyn ja uniapina kainaloon. Toivotan hyviä unia, heilutan ja laitan oven kiinni. Hirveä huutoitku alkaa. Taas. Noh, kuuntelen huutoa hetken ja käyn sen jälkeen antamassa tutin uudelleen. Huuto vaan yltyy. Alan pukemaan ulkovaatteita aikomuksena lähteä käyttämään koirat. Rosa on viimeinkin sängyssä hiljaa ja kun käyn kurkkaamassa, se nukkuu tuhisten. Vihdoinkin rauhallista. Mitähän päiväunien jälkeen? Lisää itkua?

Onko sielä ruudun toisella puolella ollut yhtä huonoja tai huonompiakin päiviä?

PUOLITOISTAVUOTTA ÄITIYTTÄ #2

Ensimmäiseen osaan pääsette tästä, jos ette ole sitä vielä käyneet lukemassa. 

Pari ensimmäistä kuukautta meni aika sumussa synnytyksen jälkeen. En saanut oikein nukuttua ja ruokahalu oli jäänyt synnytyssaliin. Mulla oli fyysisesti melko heikko olla, mutta henkisesti mulla oli hyvä olla. Oli ihana huomata, että osasin sittenkin hoitaa vauvaa! En ollutkaan siinä niin surkea, mitä ajattelin. Tietysti oli myös epätoivon hetkiä - ja paljon, mutta mulla oli silti hyvä olla. Joku tarvitsi mua ja se oli ihana tunne. Olin ekaa kertaa elämässäni oikeesti tarpeellinen jollekin. Vauva ei kuitenkaan tuntunut heti omalle. Rakkaus sitä kohtaan oli, mutta se ei tuntunut omalle tai pysyvälle. Jotenkin musta koko ajan tuntui, että tää on vaan väliaikasta. Olin varma, että lastensuojelu tulee ja vie mun vauvan ilman syytä. Koko ajan pelko, että en saakaan pitää sitä. Meillä kävi perhetyöntekijät aina välillä katsomassa miten menee, koska olin vähän epävarma omasta osaamisestani. Ehkä se pelko vauvan poisviennistä johtui siitä. Kerroin työntekijöille, miltä musta tuntuu ja me vähennettiin niiden käyntejä. Stressi väheni ja äitiys tuntui jo pysyvältä asialta. Tuntui hyvälle, kun mua kehuttiin, kuinka hienosti pärjään vauvan kanssa. Neuvolastakin pelkkää hyvää sanomista. 

Kun Rosa oli puolivuotias, perhetyö kävi enää harvoin ja alettiin puhua koko käyntien lopettamisesta. Pyysin, jos työskentely loppuisi Rosan täytettyä vuoden ja niin siinä sitten kävi. Se loppui. Pelko vauvan menettämisestä loppui. Silloin, kun perhetyö kävi, se tuntui ahdistavalta ja kamalalta, mutta nyt jälkeenpäin mietittynä taas se oli vain hyvä juttu. Sain puhuttua mun tuntemuksista, ne auttoi vauvan hoitoon liittyvissä asioissa ja järjesti jopa äitienpäivätekemistäkin. Harmi, että tajusin asian positiivisuden vasta sen loputtua kokonaan. Mutta perhetyön loppuessa tuli myös sellainen voittajafiilis, että jes! Mä pärjään ihan oikeesti ja mä osaan tän homman! Musta on sittenkin äidiksi.

Puoli vuotta sitten, Rosan täytettyä yksi vuotta, mä havahduin ja tajusin, että hei! Tää ei oo ollu niin vaikeeta mitä mä ajattelin. Mehän oltiin pärjätty jo vuosi oikein hyvin. Rosan ollessa vauva, en kedannut aluksi käydä vaunuillen edes kaupassa, koska mä häpesin. En Rosaa, en itseäni, mutta mä en vaan kehdannut. Siinä synttärisankari sylissä istuen mä mietin, että nythän on vaan ihanaa käydä ton pikkusen kanssa kaupassa, kun kaikki hymyilee sille. Nyt, kun Rosan syntymästä on jo puolitoista vuotta, mä voin vaan enää miettiä ja ihmetellä, miten omituisia ajatuksia mulla onkaan ollut. Ja nyt vasta pystyn ääneen sanomaan, etten ollut sinut raskauden ja äitiyden kanssa pitkään aikaan. Tavallaan nää asiat on vaikeita puhua ja kirjoittaa, mutta ajattelin vähän avata teille asiaa pintaa syvemmältä. Taival tänne ei ole todellakaan ollut mitenkäänpäin helppo, mutta Rosa on kasvannut mua niin paljon, että nyt voin viimeinkin sanoa olevani aikuinen. Äiti.

MUSTAHARMAA RUUSU

Siinä se nyt on. Mustaharmaa, suuri ruusu. Todella hieno! Ihana! Tykkään tosi, tosi paljon. Tatuoimisessa meni n. 3h ja kyllä, sattui. Todella paljon! Yksi suuri ruusu kuvastaa suurta asiaa, tytärtäni Rosaa. Ja vielä kiitokset huippuhyvälle tatuoijalle, Jounille.

LINKKAA BLOGISI TOP 3

Taannoin mulla oli blogissa linkkaa blogisi-postaus ja siihen ei tullut kovinkaan montaa blogia, mutta ajattelin silti esitellä teille kolme mulle mieluisinta niistä. Katsotaan, jos joskus teen uuden ja siihen tulisi vähän enemmän uusia blogeja. Tähänkin postaukseen saa kommenttikenttään linkittää oman tai jonkun muun blogin - ihan vaan siksi, että mä haluaisin uusia blogeja mun lukulistalle. Sen enempää höpisemättä, tässä kolme suosikkia, olkaa hyvät:

Me&Me

"Pohjois-Karjala kotina, perheeseen kuuluu lisäkseni avomies, tytär (synt tammi -14) ja hullu kultainennoutaja. Tervuerenpentu myös." Näin esittelee Noora bloginsa. Oon itse lukenut jo pitkän aikaa tätä blogia ja tykkään tavasta, jolla Noora kirjoittaa. Hieman humoristisesti ja aiheita on melko laajasti laidasta laitaan. Pidän blogista erityisesti myös siksi, että siellä vilahtelee kahden ihanan koiran kuvia siellä täällä! Nooran blogiin pääsette klikkaamalla tuota otsikkoa tämän tekstin yläpuolella.

Karamellikengät

"Odotusblogista tuli yhdessä hujauksessa vaaleanpunainen vauvablogi, kun esikoistyttäremme tupsahti maailmaan 7.5.2014. Leipuri-kondiittoriksi valmistunut, pitkäaikaissairas äiti, opiskelijaisä ja meidän maailman napa, Ava. Nyt kasvatellaan masua toistamiseen, uuden tulokkaan LA on marraskuussa 2015. Blogissa pääset seuraamaan meidän pienen perheen elämää, lämpimästi tervetuloa mukaan!" Näin Milla kertoo blogistaan. Millankin blogia mä oon lukenut jo tosi kauan ja pidän sen todenmukaisuudesta. Milla kertoo blogissaan mukavasti arjestaan ja blogi onkin pääasiassa postauksiltaan liittynyt taaperoarkeen ja raskauteen. Käykää kurkkaamassa!

Haaveita ja oikeeta elämää

"Äiti 03/10 ja 04/13 syntyneille lapsille. Kiinnostuksen kohteina lastenvaatteet, shoppailu, sisustus, liikunta ja muu hömppä". Näin kuuluu esittely Annan blogissa. Annan blogia en ookkaan seurannut ihan niin tarkkaan, mutta muutamia postauksia tullut luettua ja tykkään myöskin Annan tyylistä kirjoittaa. Blogin postaukset olleet monipuolisia ja hyvälaatuisia kuvia. Käykää seuraamassa, jos ette vielä seuraa.

PUOLITOISTAVUOTTA ÄITIYTTÄ #1

Rosa on ensi viikolla ollut maailmassa jo puolitoista vuotta. Mun ensimmäinen lapsi, pieni tytär. Tähän puoleentoistavuoteen on mahtunut kaikenlaista fiilistä, mutta pääasiassa hyvää. Raskausaika oli mulle hyvin vaikeeta aikaa - niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mä olin raskausuutisesta aivan ymmälläni, en halunnut uskoa todeksi, kielsin asiaa pitkään, kenellekään en kertonut. Raskausviikolla 20 vain muutama tiesi mun lisäks. Mua hävetti ja pelotti. Mä en halunnut lasta, mutta kuitenkin halusin. En väitä, että olisin ollut onnellinen tehtyäni raskaustestin. Joinakin päivinä olin sinut asian kanssa, joinakin päivinä ajatus vauvasta tuntui jopa ihanalle. Useimpina päivinä kuitenkin mua ahdisti, hirvitti, pelotti ja harmitti. En tosiaankaan ollut valmis äidiksi, valmis ottamaan vastuuta pienen vauvan elämästä, kun en osannut ottaa vastuuta omastanikaan. Miten osaisin huolehtia vauvasta, kun en osannut huolehtia kunnolla vielä itsestänikään. Olin itsekin vielä lapsi, juuri kahdeksantoista täyttänyt. Viikot kului ja jätin muutamia neuvoloita väliin. En vaan pystynyt käymään. Raskauden puolessa välissä kuitenkin aloin vihdoin hyväksymään, että musta tulee äiti. Aloin odottamaan neuvolakäyntejä, halusin nähdä ultrassa vauvan ja tietää, että kaikki on hyvin. Jossain mielen syvissä syövereissä mä kuitenkin toivoin, että olisin pystynyt keskeyttämään raskauden. Peittelin mahaa, en kehdannut käydä kaupassa. En nähnyt kavereita, koska en halunnut niidenkään tietävän. Näin jälkeenpäin tuntuu ihan kauhealta miettiä, mitä mun päässä on raskausaikaan oikein liikkunut.

Jostain viikoilta 25 lähtien mun fiilikset raskautta kohtaan alkoi muuttua positiivisiksi. Aloin tehdä hankintoja vauvalle, luin netistä raskausviikoista ja vauvoista, odotin innolla seuraavaa ultraa. Musta tulis ihan oikeesti äiti. Ja se tuntui kivalle. Silti pelotti, osaisinko hoitaa sitä ja mitä jos en jaksaisi herätä yöllä. Mitä jos, mitä jos? Päätin antaa huonojen ajatusten olla ja keskityin olemaan positiivisilla mielin. Vihdoin koitti synnytys. Se ei ollut niin paha, kun luulin. Supistukset sattu loppuvaiheessa hirmu paljon, itse vauvan tulo ei niinkään. Ei ollenkaan siis niin kamalaa, mitä olin pelännyt. Ja siinä se sitten vihdoin oli. Mun pieni rakas tyttö. Ei saatu raskausaikana tietää sukupuolta, vaikka sitä joka ultrassa udeltiin. Kun pientä huutavaa vauvaa oltiin antamassa mun syliin, en uskaltanut ottaa, pelotti että pudotan sen. Pyysin, että antavat sen isänsä syliin, mutta vauvan oli kuulemma päästävä äidin rinnalle. Ja sillä hetkellä, kun mä sain sen pienen lapsen mun syliin, aloin itkeä - onnesta, väsymyksestä ja helpotuksesta. Maailman ihanin hetki, ihanin tunne ikinä. Siinä se nyt oli ihan oikeasti.

Nyt on kulunut tuosta hetkestä lähes puolitoista vuotta ja mä mietin edelleen silloin tällöin, kuinka inhottavia ajatuksia mulla on oikein ollut. Miten oon voinut edes ajatella, etten olisi halunnut tällaista ihanaa päivänsädettä mun elämään? Nyt, kun Rosa osoittaa kiintymystä ja haluaa nimenomaan juuri äidin syliin, halata äitiä ja pusun antaa mieluiten äidille, mä oon päättänyt antaa noiden ajatusten jäädä taakse. Raskausajan murheista huolimatta mä oon kuitenkin ollut Rosalle todella hyvä äiti. Meillä on ihana tytär, joka piristää meidän arkea joka päivä. Tytär, jonka olemassaolo on hienointa maailmassa. On ihanaa olla äiti, vaikka en äidiksi osannutkaan itseäni kutsua vielä moneen kuukauteen synnytyksen jälkeen.
Yhtä kappaletta lainaten: ei aikuiset tee lapsii, vaan lapset tekee aikuisii.

"NYKYLAPSET"

Ollaan käyty nyt lämpien kelien alettua taas joka päivä ulkona leikkimässä ja Rosakin on alkanut oikeasti leikkimään. Hiekkalaatikolla tehdään hiekkakakkuja ja lapioidaan hiekkaa ämpäriin. Keinussa käydään kiikkaamassa ja liukumäessä laskeminen on superkivaa! Rosalla on jo ihan ison tytön elkeet ja on ihana katsoa, kuinka hän leikkii. Kotona kun kuulee, että ollaan menossa ulos, on Rosa jo ämpäri kädessä ulko-ovella odottamassa ja hokee "kiikkaa, kiikkaa". Touhukas tyttö, ei malta olla paikoillaan kauaa ja on paljon äänessä.

Musta on erityisen ihanaa, että Rosa viihtyy ulkona ja on innoissaan aina sinne lähdössä, koska on surullista miten nykyään lapset - ihan yksivuotiaatkin vasta - "leikkii" älypuhelimilla ja tableteilla ja tietokoneella. Pelaa ja katsoo netflixistä elokuvia ja sarjoja. Meillä ei katsota edes teeveestä lastenohjelmia. Rosa ei katso telkkaria ollenkaan. Ja ei, kukaan ei Rosaa kiellä katsomasta, mutta Rosa mielummin leikkii ja lukee kirjoja. Ja naiivisti toivonkin, että hän pysyisi aina tällaisena. Meillä ei muutenkaan katsota paljoa telkkaria, joten meiltä vanhemmilta ei edes tule oppimaan, että telkkaria pitäisi olla katsomassa aamusta iltaan. Tietokoneellakaan me ei olla Rosan ollessa hereillä juuri lainkaan. Puhelimen käyttöä voitaisiin vähentää - ainut viihde-elektroniikka väline, mitä tulee oikeasti käytettyä päivittäin. Paha tapa, mutta parhaani mukaan oon yrittänyt irrottaa otetta luurista enemmän. Toivottavasti kukaan ei nyt käsitä niin, että se luuri olisi kädessä 24/7, koska se eii ole, mutta on liikaa ainakin mun mielestä ja mielummin keskittyisin enemmän pikkutaaperon leikkeihin.

Olin itse lapsena ja nuorena tosi luonnonläheinen. Ja oon kyllä edelleen, mutta en ihan samalla tavalla. Pikkutyttönä tuli nimittäin leikittyä joka ikinen päivä metsissä, satoi tai paistoi. Ulkona tuli oltua suurin osa koko lapsuudesta varmaan. Äidin ja sen miehenkin kanssa käytiin patikoimassa ja ulkoiltiin paljon. Samaa haluan tarjota Rosalle. Parempi vaihtoehto niille tablettipeleille. Miks pelata tabletilla tai älyluurilla kalanongintapeliä, kun voi mennä järvelle mato-ongelle oikeesti. Mietikkää sitä. Siihen tää on menny tää nykyaika.

PITKÄVUORI

Perjantaina juhlittiin pari kuukautta myöhässä mun kakskytvee synttäreitä pienellä porukalla. Kiivettiin ylös Pitkävuoren mäkihyppytornille grillaamaan. Tuuli kävi aika ajoin melko kovasti, mutta saatiin aikaan siitä huolimatta mahtava notski. Näköalat oli ihan järjettömän huikeet sieltä ylhäältä! Auringonlasku oli todella kaunista katsottavaa niin korkealta! Mulla loppu puhelimesta akku, joten kuvia ei tullut kun pari ja nekin kaikki samasta maisemasta, joten siksi vain yksi kuva niistä meiningeistä. Ja ei kyllä haitannut yhtään, että sai olla luonnonhelmassa ilman luuria! Kaikilla oli mukavaa - ja varmasti tulee kesällä vielä käytyä tuolla uudelleenkin, todennäköisesti jopa samalla porukalla.

Viikonloppu meni siis hyvin ja tuli levättyä koko lauantai ja sunnuntainakin meillä oli melko myöhäinen aamu. Tälle uudelle viikolle ei oo mitään erityistä luvassa - paitsi mä odottelen ihan into piukeena uutta luuria saapuvaksi postiin. Tää nykyinen on sen verran huonossa jamassa, että oli aika päivittää. Mulla on siis nyt Samsung galaxy s4 ja siihen malliin tykästyneenä tilasin saman, mutta mini-versiona. Toivottavasti se tulee äkkiä! Ja muutenkin toivon koko viikon menevän pikapikaa ohi, koska ens viikolla mulla on tatskattavaks aika! Siitä lisää sitten, kun kuva on iholla! Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja oikein ihanaa kesää!

EMMA BMX

Meidän vanhat kolmipyöräiset matkarattaat hajos ihan lopullisesti pari viikkoo takaperin ja tilattiin sitten netistä uudet. Rosa käyttää sen verran vähän enää rattaita, joten ostoskoriin lähti mahdollisimman edulliset, näppärät ja nätit rattaat. Näissä on paljon hyviä puolia, nyt testailun jälkeen, mutta pari huonookin tähän mennessä. En ala erikseen listaamaan plussia ja miinuksia, koska nää on kaikilta ominaisuuksiltaan ollut hyvät ja käytännölliset, mutta renkaat aiheuttaa päänvaivaa. Mä en meinaan ymmärtänyt enkä osannut kiinnittää taaempia renkaita oikein. Kolme erilaista pientä palaa ja vaan kaks niistä paloista sain järkevästi kiinni. On näitä pystyny käyttään ja toinen rengas on pysynyt kunnolla kiinni, mutta toinen alkaa heilumaan aina välillä, jos on jotain vähänkään painavempaa tuolla alakopassa. Pitää vielä koittaa keksiä miten se yks pala tonne kuuluu tunkea... Hah, jos jollakin on nää samat rattaat niin saa laittaa ohjetta, miten takarenkaat kuuluu kiinnittää oikein!

REDHEAD

Mä oon värjännyt mun hiuksia aika paljon ja mitä erikoisemmilla väreillä pinkistä mustaan. Mutta punainen tukka on ollut se mun juttu - aina. Eri sävyiset punaiset on kokeiltu ja välissä oon värjäyttänyt vaaleaksi tai ruskeaksi, mutta palannut aina punaiseen. Kuten kävi nytkin. Lähdin miettimään kivaa kesätukkaa ja aloin pikkuhiljaa vaalentamaan. Hiukset jäi päältä tummanpunaisiksi ja latvat vaaleiksi. Lopulta mä värjäsin koko pään punaiseksi, mutta annoin värin olla latvoissa vaan vähän aikaa, jotta saisin latvoista vaalemman punaiset. Värjäys onnistui hyvin ja tukan väri miellyttää mun omaa silmää todella paljon. Seuraavaks mä nappasin sakset käteen ja napsaisin hiuksista pois n. 10cm. Mulla oli siis todella pitkä ja paksu tukka, joten arvata saattaa, että myös ohennussakset pääsi töihin. Lopputuloksena siis mukavan kevyt, mutta ei ohuen näköinen, puolipitkä punainen kesätukka! Mitäs tykkäätte? Onko teillä tapana tehdä pieniä "muodonmuutoksia" kesäksi tai talveksi? 

KUVAT ON ISTAGRAMISTA JA PUHELIMEN ETUKAMERALLA OTETTU. PAHOITTELUT HUONOSTA LAADUSTA!

 

 

 

Tässä oli siis vaalennuksen jälkeinen tilanne. Päältä punaiset ja latvat vaaleat. Tällaisena mun tukka oli jotain kuukauden verran, koska en halunnut värjätä ihan viikon välein kuitenkaan. Alla olevissa kuvissa toisessa on osa hiuksista vielä ihan blondit, kun yksi väri ei riittänyt kaikkiin hiuksiin ja pidin parin päivän tauon taas ennen kuin pistin toisen punaisen. Toinen punainen väri oli vähän kirkkaamman sävyinen ja lopputulos on omasta mielestäni oikein kiva. Kuvat ei anna parasta mahdollista käsitystä värin todellisesta sävystä, mutta suuntaa antavia.

EI OLE TODELLISTA

Te ketkä edellisen postauksen luitte, muistatte varmaan kuinka hehkutin viimeinkin hankittua uutta läppäriä. No, nyt sekin on entinen. Tää ei oo edes mahdollista enään. Peukut pystyyn, että saahaan se perjantaina korjautettua kuntoon. Puhelimella on meinaan aika ikävä tehdä näitä postauksia, kun ei saa laitettua kuvia kunnolla.

Ei kuitenkaan pelkkää huonoa kuulu. Sen lisäks, että aurinkoiset ja lämpimät kelit ovat taas täällä, mä sain ajan tatuoijalle. Jes! 17.6 mä pääsen tatskattavaks - vihdoin ja viimein. 

Te jotka haluatte mun elämää seurata täällä sosiaalisessa mediassa silläkin aikaa, kun en pääse kuvia postailemaan tänne blogin puolelle, niin mut löytää instasta nimellä @himorottaa & twitteristä nimimerkillä @himorotta.

LONG TIME NO SEE

Moikka vaan kaikille, jos siellä enää ketään on lukijoista jäljellä?

Mun viimesimmästä postauksesta on kauan. Ainakin tänne bloggeriin julkaisemastani. Siirsin blogin hiljattain toiselle blogisivustolle, mutta en tykännyt sen käyttämisestä yhtään. Nyt kun mulla on taas tietokone käytössä (jep, en edes muistanut hankkia uutta, kun sitä pärjäsi niin hyvin ihan ilmankin!) ajattelin palata myös blogin pariin. Paljon on meneillään, mutta se antaakin vaan lisäinspistä bloggaamiselle, kun on paljon asioita kerrottavana.

Nopea tilannekatsaus: ollaan nyt siis virallisesti Jämsäläisiä. Muutettiin tänne koulupaikkojen perässä. Opiskelen aikuisopistossa puutarhataloutta. Koulu on pitkälti etäopiskelua ja lähipäiviä on ainoastaa neljä päivää kuukaudesta.

Oon ottanut itseäni niskasta kiinni ja ollaan mun ihanan saksanpaimenkoirapennun Yodan kanssa alettu treenaamaan tottelevaisuutta ihan kunnolla: ulkona, häiriötekijöiden ympäröimänä.

Mulla on hirveä pentukuume ja haaveilen lauman kasvattamisesta vielä ainakin yhdellä (pitkäkarvaisella) saksalaisella paimenella, mutta haave tuskin käy toteen ainakaan ihan lähiaikoina. Sikälimikäli järki ei karkaa päästä...

Rosalle kuuluu hyvää. Jos "pientä" uhmaa ei lasketa. Hampaat pukkaa jokaikinen yhtäaikaa tulemaan ja voi sitä murheen ja surun määrää. Meillä siis itketään ja kiukutellaan tällä hetkellä suunnilleen joka päivä ja aikalailla joka asiasta. Itkettää, kun saunassa ei voi olla aamusta iltaan. Kiukuttaa, jos ei suihkuun pääse monta kertaa päivässä. Surettaa, jos pitää ulkoa lähteä kotiin syömään tai nukkumaan. Harmittaa, jos ei saa olla alasti koko päivää. Plus monta muuta asiaa, jotka kamala hirviö-äiti kieltää (asioiden laittaminen wc-pönttöön, sormien tunkeminen pistorasiaan, roskiksen kaivaminen, ruuan sylkeminen, koiran ruuan varastaminen jne.). Löytyykö sieltä teiltä keneltäkään ihanaa uhmailijaa? 

Kaiken kaikkiaan kuitenkin arki sujuu hyvin. Koirien kanssa lenkkeilyn, treenailun, opiskelun ja Rosan hoidon on saanut hyvin sovitettua niin etteivät päivät tunnu liian kiireisiltä, ja että aikaa riittää yhdessä ulkoiluun ja leikkimiseen paljon!

Tässä nyt tämä tauon jälkeinen ns. aloituspostaus ja jatkossa sitten ihan kunnon asiaa - asia kerrallaan eikä tälläistä sekameteliä. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!