MUA EI SAA NEUVOO!

Mua ärsyttää ihan suunnattoman paljon yksi asia - neuvominen! Mä vihaan, jos joku tulee neuvomaan mua Rosan tai koirien hoidossa. Kyllähän mä nyt herranen aika oon osannut ne tähänkin asti hoitaa ihan itse! Tiedän, että jotkut latelevat neuvoja, koska olen nuori enkä siksi heidän mielestä voi pärjätä äitiydessä tai koiran hoidossa. Jotkut taas tekevät sen oikeasti ja vilpittömästi hyvää hyvyyttän. Toiset ärsyttääkseen. Jos nyt jonkun mielestä mun lapsella sattuu olemaan vaikka sukka vinossa, niin eiks siitä vois sanoo vaikka näin: katoppas, onko sukka menny vinoon? Eikä näin: voi, voi, eikö sulle oo sukkiakaan voitu kunnolla laittaa, oivoivoi. Siis mitä hittoo?! En mä nyt tiedä, että onko tää oikeesti niin iso juttu, mut mua vaan ärsyttää ja harmittaa. Mulle on tullut sellanen kuva, että mä en monien mielestä vaan millään voi olla hyvä ja vastuuntuntoinen vanhempi, koska mä en ole vielä täyttänyt kolmeakymmentä... Ja uskoisin, että monella muullakin nuorena äidiksi tulleella on samoja fiiliksiä. Ainakin edes osittain.

Mä olen vasta 19, joo, mutta ei se tee musta huonoa äitiä. Äitinä oleminen taas ei tee musta huonoa ihmistä millään tavalla. Sitä en edes ymmärrä, miks "teiniäitejä" katotaan monesti alaspäin. Onks ne huonoja, koska niillä on lapsi(a)? Huonoja, koska ne ei ehkä käynyt lukiota ja yliopistoa ja korkeakoulua ja mitävielä? Miks me oltais sen huonompia, kun vanhemmatkaan äidit? Ei-niin-hyviä äitejä löytyy niin nuoremmista kuin vanhemmistakin.

Tän postauksen ei oo tarkotus sitten puolustella ketään - ei nuoria äitejä, vanhoja sellaisia tai mua itseäni. Ja tiedän, että blogimaailma on täynnä samantyyppisiä postauksia, mutta mä haluan purkaa vaan vähän mieltäni tänne, koska mua ärsyttää!

Tää ärsytys lähti käyntiin pari päivää sitten, kun eräs henkilö tuli nyppäsemään Rosalta tutin pois suusta ja totesi, ettei hän sitä tarvitse, kun ei edes itke. Siis mitä hittoo, taas?! En mä sitä tuttia sille tunge suuhun muuten vaan, mutta en mä sitä ala poiskaan repimään. Sylkee ite pois sitten, kun haluaa. No, pikku juttu, tavallaan. Sitten myöhemmin samana päivänä muuan mummeli tuli neuvomaan mua koiran ulkoiluttamisessa. Neuvoi, että kannattaa olla herkkuja mukana, ettei koira vedä ja plaa plaa ja niin edelleen. Hymyilin nätisti ja totesin mukavasti, että niin mä kannankin niitä aina mukana, mutta en voi niitä sille syöttää silloin, kun se vetää. Toivotin päivänjatkot ja jatkoin matkaa. Tääkin pikku juttu, eikä varmastikkaan tarkoittanut mitään pahaa, mutta mua vaan alkaa ärsyttää ihan kamalasti, jos joku alkaa neuvomaan vähääkään. Mulla on ollu koiria pienestä pitäen ja osaan käsitellä niitä. Mulla on ollut lapsi kahdeksan kuukautta joten enköhän mä sitäkin osaa hoitaa ihan hyvin! 

Tähän loppuun vielä pieni muistutus, että tää oli vaan tällainen mielenpurkaus, ei mitään henkilökohtaista kenellekään, eikä suinkaan mitään yleistystä. Mä nyt vaan satun oleen tämmönen hermoheikki ja mua välillä ärsyttää pienetkin asiat ja otan joskus asiat turhan paljon itseeni.
Onko siellä jollakin teistä samanlaisia tuntemuksia? Saako teitä neuvoa vai ärsyttääkö se?