Mä ajattelin kirjoittaa teille asiasta, johon varmasti moni nuorena äidiksi tullut voi samaistua. Kertokaa mulle, onko teillä samoja fiiliksiä, vai oonko mä muka ainut?
Mä täytän seuraavaksi 20. Mä olin viimeks kunnon humalassa 17-vuotiaana ja sen jälkeen on silloin tällöin harvoin tullut juotua muutama siideri. Kaljaa mä en juo ollenkaan. Mulle riittää kuusi siideriä humalaan ja montaa enempää ei edes mene enää alas. Joskus viistoista kesäsenä tuli juotua kännit joka viikonloppu, ja mitä nykyään? Kerran vuodessa. Mua se ei sinänsä haittaa, koska mä en oo moneen vuoteen oikein tykännyt edes juoda. En tykkää humalasta. Mutta entä nyt? Viime aikoina oon alkanut hirveästi kaipaamaan sitä, kun saattoi olla huolettomasti pikku hiprakassa vaikka keskellä päivää. Enää se ei oikein onnistu. Ja silloin, kun olisi onnistunut, ei huvittanut.
Mä kävin tässä pari päivää taaksepäin ostamassa itelleni kuusi erilaista sidukkaa ja join ne hyvän ystävän kanssa. Jotenkin alkoi menojalka vipattamaan, tiiättekö? Tuntui kuitenkin samalla siltä, et en mä saa, koska mä olen äiti. Mitä sitten? Kyllähän mun omakin äiti joi. En tiiä... mä poden todella herkästi huono-äiti oloa ja juomisesta tuli sama olo. Enhän mä tietenkään kotona juo, enkä hoitais mun lasta humalassa. Mutta silti se tuntu vähän väärältä, eikä antanu mulle lainkaan sitä samaa mielihyvää, mitä pari vuotta sitten.
Mä haluaisin käydä tyttöjen kesken terassilla, veljen kanssa paikallisessa ja juoda miehen kanssa saunajuomat, mutta mä en oikein pysty. Musta tuntuu - vaikka en ole alkoholismia ikinä potenut -, että jos juon kerran tai kaksi kunnolla, mä alan haluta lisää. Enemmän vapaita viikonloppuja. Missä menee raja? Kuinka usein pienen lapsen äiti saa käydä viihteellä? Just siks mä en uskalla. En halua. Mun lapsuudessa oli alkoholismi ja alkoholi paljon läsnä, enkä halua sitä mun lapselle. En haluu, että Rosa joutuu kokemaan samaa. Vaikka olihan mulla omalla tavalla ihana lapsuus ja ihanat vanhemmat.
Tänään kuitenkin mä päätin sen. Mä en pode syyllisyyttä, jos joskus haluan ottaa muutaman tai mennä silloin tällöin viihteelle. Ei kuitenkaan liian usein. En halua, että musta tulee äiti, joka laittaa lapsensa joka toinen viikonloppu hoitoon vain, että pääsee juomaan itsensä humalaan. Ei se humalakaan nyt loppupeleissä mikään paras mahdollinen olotila ole. Mutta kuitenkin! Menojalka vipattaa, antaa vipattaa, kohtuus kuitenkin kaikessa.
Mikä on teidän mielestänne oikea määrä käydä ulkona, jos on pienen lapsen äiti? Onko siihen mitään oikeaa määrää? Tarvitseeko siitä tuntea huonoa omaatuntoa jälkeenpäin, että "mielummin kännää", kuin on lapsensa kanssa joka hetki?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
feel free to comment!